DIGITEKnOLOGIan varjot ihmisyyden yllä

Tekoäly kuin noppaa heittäisi…

Suuressa päivälehdessä oli vuosia sitten iso juttu. Sen otsikkona……”Ei edes kaksishakin ammattilaista pärjää tekoälylle”. Shakissa on helpot säännöt. Tekoäly hyötyy pelilaudan ruudutuksesta. Salamannopeasti se käy läpi vaihtoehdot vastustajan peliä vastaan. Ne ovat syötetty sen muistiin.

Siellä on shakin mestareiden siirrot, vastasiirrot, puolustukset, strategiat, ym. Ihmisen täytyy kaivaa vaihtoehdot omista muistilokeroistaan. Se vie enemmän aikaa. Tekoäly on nopeampi. Sen pitääkin olla nopeampi. Se vasta ihme olisi, jos tekoäly ei peliä voittaisi. Tästä lehtijutusta jäi ikävä ja harkittu kusetuksen jälkimaku.

Tekoäly ei voi lähteä nollasta, mutta ihminen voi ja löytää itsestään, kuin tyhjästä nyhjäisten mielinmäärin mitä ihmisen mielikuvitus voi ikinä tuottaa. Loistavia ideoita ja mahtavia visioita. Tekoälyllä ei ole itsenäistä omaa älyä. Eikä syntymälahjana saatua ihmisen kaltaista oman tietoisuutensa tajuamista. Siinä niiden ratkaiseva ero. Tekoäly ei voi toimia ilman annettuja lähtöarvoja. Sen tehtävä on annettujen ohjeiden noudattaminen ja tietojen käsittely.

Tekoälyllä ei ole ymmärrystä. Ei kykyä arvioida itseään, ei omaa osaamistaan, ei tekojensa moraalisia seurauksia. Tekoäly voi antaa lausuntoja, jossa ei ole päätä ei häntää. Mutta ihmisaivoista on kehittynyt vuosimiljoonien evoluutionsa aikana melkoisiin ihmeisiin pystyvä biologinen elin. Se on universumin ihmeellisin luomus. Se suojelee ja varjelee kantajansa elämää ulkopuolista uhkaa vastaan.

Edessä on uusi ja vakava uhka, kun tekoälylle annetaan pahiksen roolin: ”Susi lammasten vaatteissa”. Sitten tekoäly alkaa ahmia ja popsia ihmisten ammatteja ja toimeentuloja omiin suihinsa…… Eikä korvaavia ammatteja ihan noin vain polkaista tyhjästä. Miten härskisti ihmisiä vedätetään…….ja silti he ovat ihan tyytyväisiä?? ”

Digiloikkien varjoissa”


Julkaistu

julkaisija