DIGITEKnOLOGIan varjot ihmisyyden yllä

Tekoäly, kuin noppaa heittäisi…

Tekoälyllä ei ole itsenäistä omaa älyä. Eikä syntymälahjana saatua ihmisen kaltaista   oman tietoisuutensa tajuamista. Tekoäly on eloton tekninen laite. Sen tehtävä on tietojen käsittely. Tekoäly ei voi toimia ilman sille annettuja lähtöarvoja. 

Kaikki ne huikeat ideat ja oivallukset, jotka syntyvät ihmisen tietoisuudessa ovat tekoälylle mahdottomia. Tekoäly ei voi lähteä nollasta, mutta ihminen voi. Ja löytää itsestään, kuin tyhjästä nyhtäisten mielin määrin mitä ihmisen mielikuvitus voi ikinä tuottaa. Loistavia ideoita ja mahtavia visioita. Siinä niiden ratkaiseva ero. 

Tekoälyllä ei ole ymmärrystä. Ei kykyä arvioida itseään, ei omaa osaamistaan. Ei omia tekojaan, eikä tekojensa moraalisia seurauksia. Tekoäly voi antaa lausuntoja, joissa ei ole päätä ei häntää. Tai laatia asiantuntija-arvion, josta sillä itsellään ei ole minkäänlaista käsitystä. 

Kun ihmisen ajatukset muutetaan ensin koodeiksi ollaan tekoälyn leikkikentällä. Päästetään sitten tekoäly hääräilemään ihmisen psyykkeen kanssa. Tekoälyn avulla päästään vaikuttamaan ihmisen ajatuksiin, jopa muuttamaan hänen mielipiteitään.      

Tekoälyä ei voi verrata ihmisaivoihin. Ne ovat eri asioita, aivan kuin eri planeetalta. Vuosimiljoonien evoluutionsa aikana ihmisen aivot ovat pystyneet kehittämään itse itseään ja omia taitojaan. Kehittivät ainutlaatuisen kyvyn korjata omia rakenteitaan. Kyvyn siirtää vaurioituneiden alueiden tehtäviä aivan toisen aivoalueen tehtäväksi. 

On syntynyt uskomaton mysteeri, ihmisaivot, universumin ihmeellisin luomus. Melkoisiin ihmeisiin pystyvä biologinen elin. Se suojelee ja varjelee kantajansa elämää ulkopuolista uhkaa vastaan. Edessä on uusi vakava uhka, kun tekoälylle annetaan uusi rooli: ”Susi lammasten vaatteissa”. Ja sitten tekoäly alkaa ahmia ihmisten toimeentuloja ja useita ammatteja omiin suihinsa. 

”Digiloikkien varjoissa”