DIGITEKnOLOGIan varjot ihmisyyden yllä

Digilokilla yhteiseen satumetsään 

Sosiaalinen media vähentää niitä tapaamisia, kun ihmisiä kohdataan kasvokkain. Se lisää nuorten ujoutta ja epävarmuutta. Sitä ei korvaa viiden minuutin välein saadut hyväksytyksi tulemisen signaalit, sydämmet ja peukutukset somessa. Ne tuovat vain hetkellistä, ohimenevää mielihyvää. 

Some vie heidän huomionsa täysin. Ei jää aikaa enää itselleen. Omien asioittensa kohtaamiseen, pohtimiseen ja niiden läpikäymiseen. Jäädään ikäänkuin tyhjän päälle. Se heikentää heidän kykyään selviytyä omien kriisiensä kanssa, joiden läpi jokaisen on itse kuljettava. 

Some syntyi 2010-luvun alussa ja alkoi heti kasvaa. Masennus ja ahdistus alkoivat lisääntyä. USA:ssa tehtiin tutkimus kahden teinityttöjen ryhmässä. Toinen ryhmä oli 10-14 v esiteinejä. Toinen ryhmä oli 15-19 v. 2000-luvun 1:llä vuosikymmenellä masentuneiden luvut vielä maltillisia. 2010-luvun aikana 10-14 v ryhmässä kasvua oli 189 %. Lähes kolminkertaistuen. 15-19 v. ryhmässä kasvua oli 62 % 

Surulliset luvut myös itsemurhien ja itsensä viiltelyiden kasvussa. 2010-luvulla 10-14 vuotiaitten ryhmässä kasvua 151 %. 15-19 v. ryhmässä kasvua oli 70 %. Molemmista ryhmistä oli tullut masentuneempia ja ahdistuneempia, kuin samat ikäluokat heitä aikaisemmin. Näistä luvuista voi päätellä kuinka USA: some on vaikuttanut hyvin haitallisesti teinityttöjen mielenterveyteen 2010- luvun aikana. 

Sosiaalinen media kaivautuu kaikkialla lasten ja nuorten aivoihin. Se ottaa heidän identiteetistään ja omanarvontunnostaan enemmän valtaa itselleen ja vaikuttaa haitallisesti heidän henkiseen terveyteensä ja hyvinvointiinsa. (Lähdeaineistona tv-dokkari ”Valvontakapitalismin vaarat” / Netflix). 

”Digiloikkien varjoissa”